lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tatuoituina kotimatkalle


Viimeistä viedään! Nimittäin iltaa Thaimaassa. Huomenna lähdemme heti aamusta autolla ja kahdella lautalla kohti Krabin lentokenttää. Viime päivät olemmekin vain nauttineet rannasta ja keränneet aurinkoa varastoon.


Kävimme vielä eilen hieronnassa tutuilla hierojillamme ja tänään kävimme heidät hyvästelemässä. Näytin heille muutaman taikatempun korteilla (äiti yllättyi, kun osasin selostaa temput englanniksi, youtuben katsomisesta on hyötyä ;)) ja he olivat ihan ihmeissään. Sovimme, että nähdään taas ensi talvena. Kävimme tänään myös Leon kanssa ottamassa hennatatuoinnit muistoksi tästä matkasta. Oli hassua, kun se oli sama paikka, missä muutama vuosi sitten olin käynyt, niin siellä oli albumissa kuva minun selästä ja siihen tehdystä isosta gekko-tatuoinnista. Nyt Leo otti lohikäärmeen ja minä hienon kuvion.




Kävimme illalla syömässä rannalla, siellä oli tulitaiteilijoita keppien ja poiden kanssa ja jotkut lähettivät toivelyhtyjä taivaalle. Ruoka oli taas loistavaa, minä söin tällä kertaa hot panin, joka on sellainen savuava pannu, Leo söi suosikkiruokaansa tomppaa eli tom kha gaita. Jälkiruuaksi söimme banaanikevätrullia ja jätskiä, nuo banaanikevätrullat ei ehkä kuulosta hyvältä, mutta maistuivat mahtavilta.


Nyt on jo myöhäinen ilta, pakkaamme vielä laukkuja sitten käymme nukkumaan. Aamulla alkaa siis pitkä kotimatka, hyvää yötä.

Luukas

torstai 15. maaliskuuta 2012

Meriseikkailuja


Hiio-hoi! Olemme taas olleet merillä. Laiva haki meidät aamulla aikaisin tuttuun tapaan rannasta, matkalla tutkimme äidin ja Leon ostamia merikortteja, joissa on kerrottu erilaisista kalalajeista, koralleista ja muista meren ihmeistä. Aika monta lajia oli jo tuttuja aiemmilta snorklausretkiltä.

Snorklauksen lisäksi uimme Koh Mookilla pimeää tunnelia (jonka katossa muuten roikkui isoja lepakoita, yäk sanoi äiti) pitkin pienelle laguunille, joka on ennen ollut merirosvojen aarteiden kätköpaikka. Siellä yksi paikallinen tyyppi otti meidän seurueesta hassun kuvan, se on tuossa alla.



Koh Mookin jälkeen jatkoimme Koh Kradanille, jossa söimme (oli taas hyvää ruokaa) ja snorklasimme. Leo ja äiti löysivät rannalta ison ravun, jonka Leo toi veneeseen. Leo luuli, että se oli kuollut, mutta yhtäkkiä se alkoi liikkua ja napsasi saksillaan äitiä käteen. Heitimme sen mereen jatkamaan seikkailujaan.


Koh Mookin ja Koh Kradanin lisäksi kävimme Koh Mahilla ja Koh Ngailla, molemmissa snorklasimme veneestä ja näimme tosi hienoja kaloja, merisiilejä ja koralleja.

Illalla kävimme meidän omalla rannalla, Klong Daolla syömässä, minä jonglöörasin hiekalla ja sain yleisön taputtamaan.


Hyvää yötä heinasirkkojen sirityksen keskeltä! Ja niin, Leo lähettää paljon terveisiä Häiskälle ja luokalle, ensi viikolla tavataan!

Luukas

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Lungia menoa


Huh hellettä. Aika kuluu täällä leppoisasti. Olemme viettäneet päiviä rannalla. Olen lukenut kirjoja varjossa, uinut, bodysurffannut ja harjoitellut uudella punospallollani (täällä paikalliset pelaavat sellaisella footbag-tyyppistä peliä, vähän kun me koulun pihalla ykää). Meillä on myös uimalauta, jolla olemme Leon kanssa surffanneet aalloissa.


Rantapäivien jälkeen olemme käyneet hieronnassa. Se tekee hyvää, siinä meinaa melkein nukahtaa. Kun tunnin hieronta on ohi, siellä tarjoillaan kuppi teetä ja sitten onkin ihanan raukea olo.


Hyvää yötä sinne (tai iltapäivä kai siellä on)!

Luukas

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012


Terwe! Tänään olimme retkellä Koh Rokilla. Aamulla piti herätä aikaisemmin kuin yleensä, koska vene tuli hakemaan jo 08.20. Kun lähdimme otimme ensin muita kyytiin toisilta hotelleilta. Sitten matkasimme tunnin verran avomerellä.


Saavuttuamme Koh Rokille yksi tyyppi tuli sanomaan, että ketkä haluaa mennä rannalle ja ketkä kauemmas snorklaamaan. Mummi ja Leo menivät rannalle jäivät maihin, minä, äiti, pappa ja osa muusta porukasta menimme kauemmas ja snorklasimme veneestä. Siellä vedessä oli tosi hienon näköistä. Siellä oli kalaparvia, isoja kaloja ja paljon koralleja. Siellä näki hyvin koska vesi oli niin puhdasta. Opin sukeltamaan syviä sukelluksia snorkkelin kanssa.



Sitten menimme takaisin Koh Rokille, missä muutkin olivat. Siellä me söimme ja ruoka oli hyvää.

Ruuan jälkeen kiipesimme äidin kanssa näköalapaikalle. Matkalla näimme isoja varaaneja. Ne oli tosi hurjannäköisiä ja - kokoisia. Saarella oli myös paljon rapuja, Leo pyydysti niitä käsiinsä.


Näköalapaikalle vievät rappuset olivat tosi pitkät, rappuja oli varmaan satoja. Me ihan läkähdyimme, kun oli niin kuuma, eikä äiti jaksanut edes tulla ihan huipulle asti. Kävelyretken jälkeen uimme ja snorklasimme rannassa.


Paluumatkalla pelästyin kun äiti sanoi että snorkkelit otetaan varmaan kohta pois. Mutta äiti oli väärässä, sillä me snorklasimme vielä kerran.

Kotimatkalla otimme Leon kanssa veneessä torkut, päivä merelle väsytti. Sawadeetä kaikille ja aurinkoa!

Luukas

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Koulua paratiisisaarella


Moi! Täällä on aika paljon ruotsalaisia, jotka asuvat täällä koko talven. Yksi syy siihen on varmaan se, että meidän bungalowin vieressä on ruotsalainen koulu. Myös me Leon kanssa olemme käyneet koulua täällä. Olen tehnyt läksyjä (kiitos opettajalle niistä) , mutta sen lisäksi meillä on ollut muutakin kouluun liittyvää.



Liikassa olemme uineet ja bodysurfanneet aalloissa. Kuviksessa olemme Leon kanssa piirrelleet sarjakuvahahmoja, mietin, että teen niistä kokonaisen sarjakuvan täällä. Matikkaa on ollut silloin, kun olemme olleet kaupoissa ja on pitänyt laskea hintoja euroina. Äikässä olemme lukeneet molemmat kirjoja. Lisäksi olen keksinyt kirjoitustavan, jota kukaan ei ymmärrä.



Kässässä Leo rakensi hiekkalinnan ja minä aion tehdä simpukoista koruja. Aurinkoa!



perjantai 9. maaliskuuta 2012

La Laanta

Wazzuuuuuppp!! Eilen olimme saarikierroksella sellaisella hauskalla avolavaautolla, joka haki meidät aamulla bungalowilta. Ensimmäiseksi menimme Old Towniin eli vanhaan kaupunkiin, jossa oli La Laanta Festivaalit. Kaupunki oli aika hieno. Kävelimme kaupungilla ja kävimme kaupoissa.

Sitten menimme merimustalaisten luo. Merimustalaiset ovat Lantan alkuperäiskansaa. Kylästä ei ole paljon muuta sanottavaa kuin että siellä oli tosi köyhää.

Jatkoimme matkaa vuorelle, jossa kävimme syömässä. Minä otin green chicken curry with chicken, se oli tosi tulista mutta hyvää.

Matka jatkui saaren länsirannalle, jossa kävimme autiorannalla katsomassa hurjia aaltoja. Siellä ei uskaltanut oikein uida, aallot olivat tosi isot.

Illalla oli hurja ukkosmyrsky ja satoi kamalasti. Meidän bungalowilta katkesi sähköt monta kertaa. Onneksi aamulla taas oli tyyntä ja aurinko paistoi.

Heihei kaikille, aurinkoa!