torstai 15. maaliskuuta 2012

Meriseikkailuja


Hiio-hoi! Olemme taas olleet merillä. Laiva haki meidät aamulla aikaisin tuttuun tapaan rannasta, matkalla tutkimme äidin ja Leon ostamia merikortteja, joissa on kerrottu erilaisista kalalajeista, koralleista ja muista meren ihmeistä. Aika monta lajia oli jo tuttuja aiemmilta snorklausretkiltä.

Snorklauksen lisäksi uimme Koh Mookilla pimeää tunnelia (jonka katossa muuten roikkui isoja lepakoita, yäk sanoi äiti) pitkin pienelle laguunille, joka on ennen ollut merirosvojen aarteiden kätköpaikka. Siellä yksi paikallinen tyyppi otti meidän seurueesta hassun kuvan, se on tuossa alla.



Koh Mookin jälkeen jatkoimme Koh Kradanille, jossa söimme (oli taas hyvää ruokaa) ja snorklasimme. Leo ja äiti löysivät rannalta ison ravun, jonka Leo toi veneeseen. Leo luuli, että se oli kuollut, mutta yhtäkkiä se alkoi liikkua ja napsasi saksillaan äitiä käteen. Heitimme sen mereen jatkamaan seikkailujaan.


Koh Mookin ja Koh Kradanin lisäksi kävimme Koh Mahilla ja Koh Ngailla, molemmissa snorklasimme veneestä ja näimme tosi hienoja kaloja, merisiilejä ja koralleja.

Illalla kävimme meidän omalla rannalla, Klong Daolla syömässä, minä jonglöörasin hiekalla ja sain yleisön taputtamaan.


Hyvää yötä heinasirkkojen sirityksen keskeltä! Ja niin, Leo lähettää paljon terveisiä Häiskälle ja luokalle, ensi viikolla tavataan!

Luukas

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja ihana loma teillä! Terveisiä paljon ja pitäkää hauskaa!t.Satu

    VastaaPoista
  2. Sawadee! Viimeksi taiteilit samalla rannalla flowerstickeillä, muistatko? Onko Mr.Leo saanut taas paljon paikallisia kavereita? Tai pappa? Hauskaa iltaa sinne, ylihuomenna nähdään, t:Isi

    VastaaPoista