lauantai 17. maaliskuuta 2012

Tatuoituina kotimatkalle


Viimeistä viedään! Nimittäin iltaa Thaimaassa. Huomenna lähdemme heti aamusta autolla ja kahdella lautalla kohti Krabin lentokenttää. Viime päivät olemmekin vain nauttineet rannasta ja keränneet aurinkoa varastoon.


Kävimme vielä eilen hieronnassa tutuilla hierojillamme ja tänään kävimme heidät hyvästelemässä. Näytin heille muutaman taikatempun korteilla (äiti yllättyi, kun osasin selostaa temput englanniksi, youtuben katsomisesta on hyötyä ;)) ja he olivat ihan ihmeissään. Sovimme, että nähdään taas ensi talvena. Kävimme tänään myös Leon kanssa ottamassa hennatatuoinnit muistoksi tästä matkasta. Oli hassua, kun se oli sama paikka, missä muutama vuosi sitten olin käynyt, niin siellä oli albumissa kuva minun selästä ja siihen tehdystä isosta gekko-tatuoinnista. Nyt Leo otti lohikäärmeen ja minä hienon kuvion.




Kävimme illalla syömässä rannalla, siellä oli tulitaiteilijoita keppien ja poiden kanssa ja jotkut lähettivät toivelyhtyjä taivaalle. Ruoka oli taas loistavaa, minä söin tällä kertaa hot panin, joka on sellainen savuava pannu, Leo söi suosikkiruokaansa tomppaa eli tom kha gaita. Jälkiruuaksi söimme banaanikevätrullia ja jätskiä, nuo banaanikevätrullat ei ehkä kuulosta hyvältä, mutta maistuivat mahtavilta.


Nyt on jo myöhäinen ilta, pakkaamme vielä laukkuja sitten käymme nukkumaan. Aamulla alkaa siis pitkä kotimatka, hyvää yötä.

Luukas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti